13.11.2014

Hei.








Hei. Hetkiä Helsingistä. Palasin pöytäliinan ja sekasotkun kaupunkiin. Sillä välillä ehtii lukea Eeva Kilpeä, ja että keskittyenkin. Ei musiikkia, ei ettei kuulutukset unohdu. Ja että muistaa nähdä tutun suoran ja tuntea sen sillan Lahden jälkeen.

Tove- kortteja ja iltahämärää.
Kävelyt sumussa tai sateessa kun on pimeää.
Kynttilöitä pihassa ja sisäilmassa.
Ikkuna unohtuu aina auki kun sisaruskissat valtaavat sängyn.
Hän sanoi ettei ole kukkopilliaika,
nyt minusta on.
Räntäsateen väriset,
joo kauniit.






2 kommenttia:

  1. Miten niin ei kukkopilliaika. Minustakin se on nyt, se on aina.

    Oih, tuskansekaisen nostalgian aalto: minulla oli lukioaikana yhdessä kodeistani ikkunassa tuosta vaaleanpunakukkaisesta kankaasta verho. Siitä ikkunasta näki talvella fasaanit lintulaudan alla, ja no, siihen se hyvä nostalgia sitten tyssäsikin. Toiset muistot valtaavat enemmän alaa siitäkin ajasta.

    Niin, ja Eeva Kilpi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin oli ennen verhona isomummoni ikkunassa, niitä oli kaksi, mutta sitten se toinen jonnekin kadonnut. Ja nyt käytän tuota pöytäliinana.
      Niin, lukioajat. Minullekin toisaalta mahtavaa, mutta myös kamalaa. En osaa oikein nostalgisoida, tai siis siitä on vasta niin vähän aikaa. Vanha lukioni nyt vasta paloi niin ettei sitä rakennustakaan enää ole.

      Ja totta, Eeva Kilpi on kiehtova. Yksi lempirunoilijoistani.

      Poista

Lovely to see you here.