2.5.2015

Näissä maailmoissa





Kääriydyn matkapuserooni, ja

sitä tunnetta välähdyksinä

liikkuvissa ikkunoissa

venyvää aikaa langanpätkien punoksista

Viikolla kaipasin ja

se auttoi läpi läpimärän matkan muistoissa

kuvitelmissa askel ja

askeleet kaduille
niille joilla pystyin mihin tahansa.


Ja huomaan, että on näissä maailmoissa jotakin samaa.


We can go now,
jotenkin se kuuluu siihen.






Musiikkina I Is What I Is.





ps.
ehkä kirjat on tehty nukkumista,
ei lukemista varten.
että nuku vain kun et enää jaksa.
kissaneuvoja.




6 kommenttia:

  1. Tuo kirja, jonka haluaisin lukea. Tiedän, että tartun siihen aikaisintaan kahden vuoden päästä, sitten kun muut ovat sen unohtaneet.

    Tekstisi on niin hienoa, että tekee mieli kiroilla. Että "ai saakeli, miten osaatkin". Enemmän innostuneena, mutta myös kateellisena.

    Minulla ei viikkokausiin ole päähän tullut mitään abstraktia, eikä kielikuvan kielikuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo kirja jonka kissani tahtoo nukkua löytyi kirjaston pikalainoista. Muuten olisin varmaan mäkin odottanut ainakin hetken, muutenkin kun pitäisi keskittyä toisiin kirjoihin. Löydän kirjan yhdestä henkilöstä paljon itseäni.

      Kiitos Ilona. Sanasi merkitsevät paljon. Jotenkin sanani voivat nyt hyvin kun elämässä tapahtui hyvä muutos. Hymy!

      Kyllä sinäkin pian, kaikki menee niin kausittain. Sanasi ovat kultaa. Sydän.

      Poista
  2. En tiedä tuosta mustasta kirjasta, mutta mulla taitaa olla tuo toinen -vallan päässyt unohtumaan.

    Minäkin säästelen sanoissa, tuntuu että ne on nyt varattu toisaalle -ei blogiini. Mutta mukava tulla muualle ottamaan sanoista kiinni.
    Niin kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo musta kirja on Elina Hirvosen Kun aika loppuu. Helene Schjerfbeckin maalauksia tuossa kirjassa ihailen.

      Niin, kevät, aivan ihana.

      Poista
  3. Oi, mikä ihana kissakuva! Ja niin tutun näköinen asento ja tilanne. Jostain syystä omakin kissani menee kirjan päälle pötköttämään, jos sellainen jossain sattuu lojumaan.
    Minäkin ihailen tekstejäsi, kirjoitat kauniista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi.

      Rapiseva paperi on suosikkipaikka nukkumiselle, ehkä se on jokin kissan luonto.

      Poista

Lovely to see you here.