12.7.2015

Joki olen







Joki on kylmä vaikka sillä on ollut paljon lämpöä annettavana
Joki on virta jolle antaa päinvastoin periksi
joki iskee ensimmäisenä sormin ja varpain
yrittää keukoihisi
joki on kissantassut ihollasi
Joki on laineita, on omakuva jota ei tarvitse kirjoittaa
nauru
joki on kasvain
määrä joka nostaa ilmaan
joki on paikkana syvyys, tilana olematon
joki olit sinä
en ole koskaan nähnyt sinun uivan
olen elänyt syksyllä kaksikymmentäyksi vuotta
olen pikkutyttö miettimässä ettei tahdo elää sitä syksyä
hypätä vaikka kevääseen
olen ei kukaan
itselleen temppuja tekevä
olen varjoa varjoja varjoissa
olen jano
minä olen televisio jonka olet hylännyt suoran ojaan
olen kuin västäräkki joka ylittää tien hiirimaisesti
olen hidastavia autoja
olen saamattomia päiviä
olen lattialla lojuvia pakattuja reppuja listoja
aina takaisin avattuja

Sano, minä olen ja te säilytte

ruotsiksi lauletuissa lauseissanne





miten harva tietää minusta
sana sanalta, menetänkö vai kasvatanko jälkeäni
järkeäni

jos läväytän maljakon vedet pöydälle
kastelen kaikki maailman huoneet joissa olen
olet


EI

poika laulaa minun vastaukseni
uskon minä olen jo voimissa joita vuosi, vuosia sitten en ollut
uskon voimiini
saan itkeä ja minä itken varmasti
en siedä enää sanoja jotka sanovat minun olevan väärin väärä

*poistettu lause, kirosana ja kymmenen sanaa jotka kirjoitin kukkien tahrimaan kirjaseen*

näet aukkoja sydämessä
ovenpielessä onnettomuutta
Minä en tarvitse en tahdo
siitä on kysymys
että ette edes tiedä sanoistani
kun kaikki mitä ikinä olet kirjoittanut, jotain luovaa, kauppalista sunnuntai-iltana
jotain eroa lauantaihin

sinä olet kasvain minussa
sinä syövytät minua
sinä saat minut vihaiseksi
katoamaan katoavaa


Minulla on nämä kysymykset joihin  en vastaa
joihin  vastaus on h i l j a i s u u s
mutta se ei johdu sinusta
minä en halua kertoa

0.20 lauantaiyönä
0.40 yhä
där är sommaren



slut

puoli tuntia kun joen ruumiinlämpö on 18, saa jääuinti otteensa, jää

16 kommenttia:

  1. Huikea teksti, sanojen ja rivien, ajatusten mukana tuntee joen rytmin, rytmin, virran, kuohunnan, suvannon. Upea tekstisi. En osaa edes nyt muuten mitään sanoa. Tekee mieli lukea uudestaan.
    Olen ihaillut niin myös kauniita kuviasi, herkkyyttä ja sellaista syvyyttä, jota tämä kesäkin on tuonut mukanaan ilmojen mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin uimassa ja ajattelemassa.

      Kiitos, kiva kuulla että välittyy kauneus jota haen.

      Poista
  2. Pakahduttavan kauniit kuvat, pakahduttavan kaunis sinä.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat taas, ylimmästä pitsi-varjosta kädellä tulee mieleen intialaiset hennamaalaukset.

    VastaaPoista
  4. Lovely pictures :) And you look so pretty!!!
    Is that a poem? I wish I could understand what it says...:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Marilia! It's something that I wrote, poem I think.
      a story about me and the river.

      Poista
  5. Koskettavia sanoja ja herkän kauniita kuvia.

    VastaaPoista

Lovely to see you here.