31.1.2016

Valo saapuu ja saa minut kiinni





Saatan katsoa tietäen etten ole varma mitä katson. Valo saapuu ja jo katoaa taas, ehkä selkäni taa. Päivät ovat valoni, liukas peittäävää pettävää jalkojeni alla: en kävele ja kun en kävele en ajattele. Minä olen jo keväässä, kuuntelen sen lintuja jotka ovat tulleet minulle tärkeiksi, huomaamattani. Ensi kesää ajattelen, tahdon nähdä Kuukkelin ja jotakin koskematonta, kävellä taas pääni täydeksi ja hetket unohtaa kun epävarmuus minut lamauttaa. Ja sitten salaa toivon Pietaria ja kaikkea mikä saa sydämeni heräämään uuteen eloon kerta kerran jälkeen. Salaa toivon että joku tahtoisi mukaani. Mutta toisaalta tahdon olla ei kukaan. Tahdon että sanani täyttävät paperin laidasta laitaan, jotain mikä saa sen aikaan.

Valo saapuu ja saa minut kiinni, tunnen sen. Katson puiden latvojen yksinäisiä yhdessä. Siihen valoni riittää.

Mitä sinä toivot?


Hän

12 kommenttia:

  1. Täälläkin on tuntunut keväältä ja olen hämmästellyt valon lisääntymistä. Vastahan oli joulu ja ihana hämärähyssy! Rakastan kevättä ja alkukesää. Toivon rauhaa ja aikaa piirtämiselle jossain ulkosalla, puiston penkillä kaupungissa tai jossain täällä maalla.

    VastaaPoista
  2. Oh, dear Oona, I enjoy so much looking at your photos. Is like a trip...

    VastaaPoista
  3. wonderful post that you offer us, I like the light and the atmosphere felt in your photos!
    it's beautiful !

    VastaaPoista
  4. Pidän noista yläkuvan roikkuvista. Näyttävät keveiltä.

    "Kävellä pääni täydeksi", sinä sen muotoilit. Sitä se on. Sitäkin se on.

    Pietari. Huokaus. Haikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat keveät.Hennot.

      Olen varmasti kirjoittanut aiemminkin niin, sitä se on.

      Niinpä.

      Poista
  5. Minäkin haluan olla ei kukaan (se on oikeastaan sama kuin kaikki, jokainen) mutta en halua kävellä päätä täydeksi vaan tyhjäksi, etenkin nyt, päänsäryssä, kun kaikki maailman kivi on ahdettu saman kallon sisään, ei reitin reittiä ajatuksille. Toivon myös retkeä merenrannalle, kotiseudulle avaraan tilaan. Jotkut toiveista toteutuvat, varmasti, sinulla myös.

    Alin kuva! Voi kasvien kauneutta ja loputonta monimuotoisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon että sinun toteutuvat, eikä pää niin raskas enää.

      Se on aivan ihana minustakin, tauluna seinällä.

      Poista
  6. Minä toivon selkeyttä ja seikkailua, olen sillä tavalla ristiriidassa itseni kanssa :-)

    Toivottaaan, että kesä tuo mukanaan kaikkea ihanaa. Ainakin se tuo kasveja ja värejä luontoon, se on aika ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkailut, voi minullakin mielessä.

      Värit ja se kaikki, ikävä.

      Kiva nähdä sinut täällä. Sydän.

      Poista

Lovely to see you here.