14.2.2016

Kuinka paljon he muistavat




Joka torstai nainen matkustaa bussilla kaupungin keskustaan,
hänen äänensä täyttää koko bussin ja päänsärkyni,
pitkin tunnelin kirkkaita valoja kuin vieraat kasvot.

Mietin kuinka paljon he unohdetusta muistavat.

Olen yksin maailma ympärilläni,
kuten aina.

Joskus ajattelee kuin unelmia,
kyliä joista asukkaat ovat kadonneet
ja joissa tahtoisi asua.
Yksin lukee kirjaa Kreetasta aamulla.
Lumisade peittää päivän. Vieläkin.

8 kommenttia:

  1. Kaunis maisema, puut vain aavistuksia.

    "Yksin maailma ympärilläni", se on raastavinta yksinäisyyttä. Minä muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiseman puolesta kiitos, tuollaista voisi katsella aina. Sumua.

      Mutta joskus vain tuntuu niin, ei se aina.

      Poista
  2. Joskus yksinäisyys isossa joukossa voi olla vapauttava tunne, jos ei kärsi yksinäisyydestä ja jos sen on itse saanut valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kärsi siitä, enemmän koen sen etuna.

      Poista
  3. "Yksinäisyys maailma ympärilläni." Sen voi kokea niin monin tavoin. Jos tietää, että on kuitenkin joku tai jokusia tärkeitä, läheisiä, se voi olla parasta maailmassa (ellei sitä koko ajan kyseenalaisteta, ellei siitä syystä syrjitä, arvostella tai pilkata).

    Tuo ylin kuva. Oi, ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Pidän yksin olemisesta, etenkin metsässä. Se on hassua miten yksin olevia joskus pilkataan tai pidetään ujoina. Kun tahtoo olla yksin-

      Poista
  4. beautiful photos oona. i loved the first one most. sometimes i love the grey days <3

    VastaaPoista

Lovely to see you here.