12.4.2016

Kevätvesi 2




Olen metsässä ja kävelen, kaikki tuntuu taas uudelta. On paljon mustarastaita ja ne lauleskelevat. Jään paikoilleni katselemaan yhtä joka on jäänyt istuskelemaan kuusen oksalle, näen kun se paskoo. Aurinko osuu hämähäkkien seitteihin, ilma kimaltaa sädekehiä.

Kävelen närhen luo ja se lentää pois, sillä tavalla olen vieras. Kävelen yhä vain kohti aukean kuivaa heinää, pidän sen rapinasta jalkojeni alla.
Olen kohti syvempää valoa, purossa solisee ruskean kultainen kevätvesi. Se virtaa kohti kesää ja maan syvyyksiä ja sitä on varmaan myös suonissani, tunnen syvästi.

Jossakin ylhäällä näkymättömissä, mutta luonani on kamalasti lintuja, sen kuulee. En tunnista niitä, ehkä ne ovat vasta tulleet tänne ja voin yhä tavata heitä kuin vieraita, vaikka olen jo tietävänäni heistä kaiken. Mutta en näe yhtäkään ja niiden olemattomuuden olevuuden on siis oltava olemassa.

Tässä tämä kevät minua kävelyttää, polulla on sepelkyyhkyn höyheniä, kaunista. On lämmin  ja toiset kohdat ovat kuin pakkasta, metsän arvoitusta.

6 kommenttia:

  1. Tuo on niin tutun tuntuista: että lämpimässä keväisessä metsässä on paikotellen niitä hyvin kylmiä kohtia, joista voi löytää jopa lunta. Ihana metsäkuvaus.

    VastaaPoista
  2. Minäkin kävelin närhen luo viikonloppuna, sekin lensi pois. Eivät ehkä välitä seurasta. Närhi on kaunis sana.

    Olemattomuuden olevuus. Oi että.

    VastaaPoista
  3. Aika täydellisiä kuvat sammalesta ja sulaneesta talvesta ♥
    Niin kauniisti taas kirjoitat.
    Linnuista, toissailtana lenkillä juoksin kuunnellen musiikkia ja yhtäkkiä oli vain pakko ottaa kuulokkeet pois, kun metsä aivan raikui kaikkia eri lintujen ääniä. Sitten vain virnuilin siellä. Lintujen palaaminen on aina yhtä mahtavaa hiljaisen talven jälkeen.

    VastaaPoista

Lovely to see you here.